perjantai 27. helmikuuta 2015

HAT LADY

4 1 22 3 2 11
Neule GT // Toppi Zara // Housut Vero Moda // Hattu River Island // Kengät & Sormukset H&M 

Asukuvia taas pitkästä aikaa! Mun uusi hattu ja neule pääsivät tänään ensimmäistä kertaa päälle. Tykkään molemmista ihan hirveesti. En malta odottaa, että saan yhdistellä tota hattua esimerkiksi mekon kanssa kesällä! Bongasitteko muuten meikäläisen kädet viimeisimmästä cosmosta? ;) 

Pääsin tänään pitkästä aikaa vähän ihmisten ilmoille kun käytiin kahvittelemassa. Huh, miten oonkaan jumittunut kotiin tämän viikon aikana. Tai olen mä poistunut sen verran täältä, että olen käynyt salilla. Tämä touhu kuitenkin on kohta ohi, nimittäin kahden viikon päästä mulla on kaikki kirjoitukset takana päin. En malta odottaa, että saan pitkästä aikaa hengähtää kunnolla...! 

Ainiin! Me varattiin J:n kanssa matka Rodokselle toukokuuksi. Oi vitsit, miten ihanaa päästä ensimmäiselle yhteiselle matkalle! Meidän hotelli on todella upea ja paikka muutenkin vaikuttaa niin ihanalta. Ollaan jo suunniteltu ja mietitty matkaa ihan hullun lailla, ollaan molemmat ihan into piukeena. En malta odottaa, 65 päivää lämpöön! 

Mulla ei mitään tämän ihmeellisempää asiaa tällä(kään) kertaa ole, joten kaipa mä sitten vaan toivottelen vielä teille oikein kivaa perjantain jatkoa ja ihanaa alkanutta viikonloppua! 

Mitäs pidätte asusta? :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

PALA TAIVASTA

22 1 44 33

Let me introduce you... mun aikainen synttärilahja: Niken ihastuttavast Roshe Runit! Niin kuin mun istagramin ja facebookin seuraajat sekä tästä postauksesta arvanneet jo tietävätkin, mun kenkäkokoelma täyttyi juuri yhdellä parilla. Sain nämä kaunokaiset äidiltäni ja isältäni synttärilahjaksi, tosin aikaisena sellaisena. Näidenkään tilaaminen kuitenkaan ei osoittautunut ihan helpoksi. Mä nimittäin jouduin kyttäämään Zalandon sivuja joka päivä, sillä tästä (sekä lähes kaikista muistakin) väristä oli kaikki koot loppu lähes heti sen jälkeen kun kyseinen malli tuli Zalandolle. Mä kun olin iskenyt silmäni juurikin tähän väriin ja muuta väriä en niinkään halunnut. Kaksi kertaa sain tilauksen tehtyä vahvistamiseen saakka, mutta aina joku sormistaan näppärämpi oli mua nopeempi. Mun mielestä on kyllä tyhmää, että useammalla henkilöllä voi olla sama kenkäpari yhtä aikaa omassa ostoskorissaan! Nimittäin kuin painoin vahvista, näytölle ilmeistyi teksi 'ostoskorisi on tyhjä. Eli joku, minua nopeampi oli ehtinyt täyttää omat tietonsa nopeammin... KAHDESTI. Mutta kuten sananlasku kuuluu, kolmas kerta toden sanoo. Ja nyt nämä ovat mun, the end of the story. 

Mitäs pidätte, iskeekö teihin? :)

Iso kiitos äiti & isi!

tiistai 24. helmikuuta 2015

KEVÄT, TULE JO!

 
Kevätpukeutuminen on iskenyt tänä vuonna muhun niin kovaa, että päässä pyörii vaan erilaiset asut ja asusteiden erilainen yhdistely. Mä en jaksa odottaa, että lämpimät kelit tulevat Suomeen! Vaaleat sävyt ja pastellivärit ovat tänä keväänä(kin) se juttu. ♥ 
 Kirjoitusten jälkeen mulla on ohjelmassa vaatekaappien suursiivous, jolloin sieltä toivottavasti lähtee kaikki turha pois. En vielä ole päättänyt, että vienkö vaatteet kirpparille vai pistänkö käyntiin blogikirppiksen (olisko siellä kiinnostusta tällaiseen?) Anyway, silloin siis tarkoituksena olis saada lisätilaa kaappeihin kevät- ja kesävaatteita varten. Mulla kun tuntuu olevan vaatekriisi jokaikinen päivä, Vaatekaapit tuntuvat olevan tyhjyyttä pullollaan, vaikka näin ei todellisuudessa ole...
 Mun uusi trenssitakki on päässyt päälle pari kertaa, mutta kylmien ilmojen takia sitä ei voi pitää vielä niinkään usein. Oon kuitenkin ehtinyt koota sen ympärille jos jonkilaisia asuja. Odotan innolla, että pääsen toteuttamaan niitä! 

P.s arvaatteko, mikä tässä kollaasissa esiintyvä juttu on mun aikainen synttärilahja? ;) Vastauksen voitte käydä kurkkaamassa mun instagramista saralinal !

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

RUOKAÄHKY

11 3 21
Eilen syötiin ja hyvin syötiinkin! Meidän muu poppoo lähti Helsinkiin viettämään viikonloppua ja me J:n kanssa jäätiin Turkuun, sillä mulla oli suunnitelmissa lukemista ja J:llä taas oli koko viikonlopun kestävä kurssi. Illalla päätettiinkin siis nauttia tästä rauhallisuudesta ja valmistaa kunnon ruokaa. Pääruuaksi tehtiin lehtipihviä ja lankkuperunoita. Jälkiruuaksi valmistettiin omena-kaurapaistosta ja leffan kanssa meillä oli vielä juustoja ja skumppaa. Ai miten niin tuli syötyä? Jep molemmat oltiin aika ähkyssä tän kaiken ahtaamisen jälkeen, mutta kaikki ruuat onnistuivat todella hyvin! Miten olisi oman, yhteisen ravintolan perustaminen? Joo ei ehkä vielä.

Mä en itse ole mikään taituri keittiön puolella, mutta tosta toisesta osapuolesta ei voi sanoa samaa. Mulla on nimittäin mies, joka tosiaan osaa valmistaa ruokaa! Mä toiminkin pikkuapurina mestarikokille ja hoisin mm. kattaamisen ja salaatin tekemisen. Ja ainiin taisin mä kuoria myös omenat siihen jälkiruokaan... 

Että tällästä. Mulla on takana erittäinkin onnistunut löhöilyviikonloppu. Samaa kaavaa mennään luultavamminkin vielä ensi viikonloppu, mutta sen jälkeen alkaakin olla ohjelmaa buukattuna. Mites siellä, miten teillä sujui melkein jo takana päin olevat vapaapäivät? 

perjantai 20. helmikuuta 2015

PERJANTAIFIILIKSISSÄ

c a f d e b
Takki & Toppi Zara // Farkut JC // Neule Gina Tricot // Huivi Stockmann // Laukku Bershka // Kengät Converse // Kello Ur&Penn // Aurinkolasit Ray Ban

Ihanaa perjantaita kaikille!  Mulla viikko on kulunut lähes kokonaan kotona ollessa koulukirjat silmien edessä. Tajusin pari päivää sitten, että mulla on enää 2 viikkoa lukuaikaa, iski piiienehkö paniikki... Sain myös muuten pitkästä aikaa itseni raahattua salille maanantaina ja siitä lähtien oonkin käynyt joka aamu heti yheksältä siellä. Nyt mun koko kroppa on ihan jumissa, mutta ihana tunne se vaan on! Tulinkin esimerkiksi juuri nyt äsken salilta ja nyt pystyn juuri ja juuri kävelemään, sen verran väsyneet mun jalat ovat! Ahh en malta odottaa huomista kävelemistä... :D Mulla on nyt myös motivaatiovarastot taas huipussaan, joten tästä on hyvä jatkaa kohti uusia treenejä. Arvasin, että kyllä se motivaatio siellä on, mutta se tarvitsee aktivoituakseen vaan sen yhden, ensimmäisen salikerran. 

Nämä kuvat on otettu keskiviikkona kun ainakin täällä Turussa oli aivan älyttömän ihana ilma. Vedin keväisen ilman kunniaksi myös keväistä vaatetta niskaani. En malta odottaa, että saa viilettää tennareissa kuivilla kaduilla. Nyt kun vielä noilla Converseilla ei niinkään pärjännyt. Nyt taas tosta ilmasta ei voi sanoa samaa... Ulkona pärjäisi mielummin luistimilla kuin kengillä ja kaikkialla on harmaata. Toi tihkuttava vesisadekaan ei tee tästä yhtään ihanempaa. Tällaiset ilmat saa vielä enemmän mut odottamaan aurinkoa ja kuivia, keväisiä katuja! 

Mulla on muuten tulossa kiva viikonloppu. Me vietetään kunnon koti-ilta huomenna, johon kuuluu hyvää ruokaa, kuohuvaa ja leffoja. J:llä on koko viikonlopun kestävä kurssi, joten on hyvä, että hän saa illalla olla ihan rauhassa ja ladata akkuja sunnuntain treeneihin. 

Mä painun nyt vielä hetkeksi koulukirjojen pariin ja sen jälkeen aloitan viikonlopun vieton. Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua vielä kaikille! 

P.s mitäs piditte asusta? :)

torstai 19. helmikuuta 2015

PUKEUTUMISEN TOP 7

fav5
Tämän ihanan punaisen ruutupaidan kiikuttaminen sovituskoppiin oli kyllä hyvä teko! Paita on malliltaan ihanan pitkä, muttei siitä kuitenkaan tule sellaista isän kaapista lainattu -vaikutelmaa. Siniset farkut mulla onkin ollut jo monen vuoden ajan luottovaatteiden joukossa. Kun edelliset täydelliset yksilöt menivät rikki, olin ihan varma, etten tule löytämään samanlaisia ikinä. Onneksi kuitenkin löysin JC:stä lähes tismalleen samanlaiset kuin ne aiemmat pökät.
favv
Hatut ovat syystäkin iso osa katunäkymää just nyt. Ne ovat pahan hiuspäivän todellisia pelastajia ja niillä saa tuotua sitä jotain muuten ehkä tylsähköön asuun. Mä ostin Tallinnan reissulla toisen hatun, joka on kyllä ihan suoraan hattutaivaasta! Nyt mulla on molemmat haluamani värit ja uskon näiden pääsevän käyttöön monen monta kertaa.
favvv
Ostin pari päivää sitten tämän ihanan neuleen ylläriylläri Gina Tricotista. Tämä on samainen neule, mikä mulla on sinivalkoraidallisena. Tämä ihanuus menee näin viileillä keleillä neuleena ja taas ilmojen lämmitessä tätä voi käyttää myös takkina. Hyvä ostos siis!
fav2
Oston jälkeen nämä ovat olleet hurjassa käytössä. Käyttöön timbsut pääsee sekä lenkeille että myös kouluun ja muihin vapaa-ajan menoihin. Niin superit jalassa ja lämpimät kuin mitkä! Käytön merkkejä näihin on jo jonkin verran ehtinytkin tulemaan, mutta niinhän kaikille kengille ajan mittaan käy.
favq
Aurinkolasit. Mitä tekisinkään ilman niitä. Tykkään niin pitää aurinkolaseja ja vedänkin ne päähän aina, jos vähänkin aurinko pilkottaa. Niin kuin aiemmin olen täällä jo maininnutkin, aurinkolaisen päässä pitäminen varsinkin talvisin on musta niin kivaa. Ehkä se tuo eräänlaista kesäfiilistä kun ne saa vetää päähän?
fav4
Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä on mun uusi ja todella tarpeeseen tullut pikkulaukku. Mun edellinen pikkulaukku meni rikki, joten olen jo jonkin aikaa ollut vailla uutta. Törmäsin tähän kaunokaiseen myöskin Tallinnassa ja se oli pakko viedä kassalle. 15€ hintakaan ei rokottanut kukkaroa mitenkään hirmusesti. 
Siinä oli mun tämän hetkisiä vaatekaapin lempparijuttuja! Mitäs mieltä olette, iskeekö nämä teihin? :)

tiistai 17. helmikuuta 2015

RED

4 11
7 1 22
Takki Zara // Paita River Island (uusi) // Farkut Vero Moda // Huivi Stockmann // Laukku Bershka (uusi) // Kengät Timberland // Aurinkolasit Ray Ban // Hanskat Accessorize

En kertonutkaan teille vielä mun ihanasta lauantaista. Meidän ystävänpäivä oli enemmän kuin onnistunut! J oli suunnitellut kaiken ja sain yllättyä monta kertaa todella positiivisesti. Oltiin aikasemmin sovittu, että pidetään tuona päivänä pitkästä aikaa sellainen kunnon treffipäivä ja en olisi parempaa päivää voinut toivoa. J tuli hakemaan mut iltapäivällä ja mä sain ystävänpäivälahjaksi maailman kauneimman ruusun ja suklaata, ihana! Siitä jatkettiin matkaa kaupan kautta syömään ja paikaksi paljastui Foija. En siis tiennyt yhtään mihin mennään syömään kun vasta sitten kun astuttiin sisälle ravintolaan. Meistä kumpikaan ei ollut ennen ollut kyseisessä paikassa, mutta toi nousi kyllä ehdottomasti yhdeksi lemppariksi. Lista oli täynnä herkkuja, ja tämä aiheutti kovan valinnanvaikeuden. Ruoka oli ihan älyttömän hyvää ja palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Koko paikka oli myös todella tunnelmallinen. 

Syömisen jälkeen meillä oli vielä aikaa ennen leffan alkua, joten käytiin vielä kahvilla. Leffaakaan en tiennyt ennen kuin vasta silloin kun astuttiin sisälle saliin. Leffaksi paljastui Kaiken teoria, joka oli myös todella hyvä! Todella mielenkiintoinen ja parissa kohtaa sai pidätellä kyyneleitä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos romanttiset elokuvat kiinnostaa! 

Kotona me vielä katsottiin leffaa ja juotiin kuohuvaa. Mulla oli koko päivän ajan hymy todella herkässä. Mä oon maailman onnellisin, kun mun rinnalla on näin upea poikaystävä. En voi kiittää häntä tarpeeksi tällaisen päivän järkkäämisestä, kaikki oli vaan niin täydellistä! 

Oliko teillä onnistunut ystävänpäivä? Olisi myös kiva kuulla, millaisia suunnitelmia teillä tuoksi päiväksi oli? 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

MY SUNDAY

2
Lähdettiin puolenpäivän aikaan Naantaliin kuvailemaan kauniin ilman kunniaksi. Meillä oli ajatuksena, että oltaisiin päästy istumaan johonkin ulkoterassille nauttimaan kuumaa juotavaa, mutta mikään terassi ei ollut vielä auki. Noh, täytyypi odotella vielä parisen kuukautta, että pääsee ulos istumaan. En malta odottaa!
6
Päälle pääsi uusi paita, jonka ostin Tallinnasta (asukuvia myöhemmin). Puin lämpimästi päälle, nimittäin mittari näytti miinus seitsemää. Mitä tämä lämpötilan vaihtelu oikein on... Mun puolesta vois nyt hetken pysyä miinuksella ja sitten keväämmällä vaihtua kokonaan plusasteiden puolelle. Tämä on ärsyttävää aikaa, kun yhtenä päivänä on miinus kymmenen ja toisena plus viisi...
4
Kun ei saatu sitä kuumaa kaakaota Naantalista, päätettiin tehdä kotona sitä itse ja mennä nauttimaan ihan kotiterassille. Istuttiin ulkona auringonlaskuun saakka, lämmin kaakaokuppi käsissä jutellen sitä sun tätä. Tästä tuli ihan lappifiilis, kova hinku olisi ollut tänä talvena päästä pohjoiseen laskemaan... Toivottavasti ensi vuonna sitten taas!
5
Käveltiin Naantalissa yhden ruokapaikan ohi, josta tuli aivan ihana grillimakkaran tuoksu. Päätettiinkin siis kävästä kaupan kautta hakemassa makkaraa ja grillata sitä tulen ääressä. Istuttiin puolisentoista tuntia lämpimän nuotion edessä juoden lämpimää kaakaota. Tämä oli aivan ihanaa ja kun oli lämpimästi päällä niin ei tullut kylmäkään!

Ensi viikolla alkaa kunnon lukeminen. Mä olen nimittäin tähän saakka vähän laiskotellut, mutta nyt kuukautta ennen koitosta ei enää tekosyyt tepsi. Nyt kiri päälle, jotta voi hengähtää rauhassa kuukauden päästä. 

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa vielä kaikille! 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Happy Valentine's Day!

yp1 yp2
yp
Penkkareista just ja just selvitty ja nyt on aika viettää ystävänpäivää. Tuun kertomaan vähän lisää teille mun unohtumattomasta penkkaripäivästä myöhemmin mutta nyt ensin muuta asiaa. Tasan vuosi sitten tanssin wanhat tänä samaisena päivänä, mutta tänä vuonna suunnitelmissa jotain ihan muuta. En kylläkään tiedä enempää kun että mennään leffaan ja syömään. J on suunnitellut kaiken, enkä tiedä mihin mennään syömään ja mitä mennään katsomaan. Mä voin siis taas todeta, että mulla on maailman paras poikaystävä, joka jaksaa järkätä tällaisia ylläreitä! Mulla on myös maailman parhaat ystävät, joille haluankin lähettää iiison ystävänpäivähalin, ootte ihania! Tästä tulee varmasti ihana päivä. 

Oikein ihanaa ystävänpäivää teille kaikille ja pitäkää tekin ihana päivä! 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

SUNNY SUNDAY OUTFIT

2 3 4 1 nimetön
Takki H&M // Paita Zara // Housut GT // Kengät Dinsko // Laukku & Huivi Stockmann // Kello Ur&Penn // Aurinkolasit Ray Ban

Penkkarit. huomenna, wihii! Huomista päivää on todella odotettu ja kauan. Huomenna meillä on myös siis lähtö sinne Tallinnaan, joten tuutte kuulemaan musta vasta seuraavaksi ehkä viikonloppuna. Tänään koko päivä meneekin huomista valmistellessa: pakkaillessa ja illaksi mennään koululle laittamaan paikat kuntoon. Toivotan nyt siis oikein ihanaa penkkaripäivää niille, joilla se on. Nauttikaa oikein kunnolla, se on meidän vuoro nyt! 

Kuvituksena toimii sunnuntain asu, joka mulla oli päällä kun mentiin brunssille. Tykkäsin itse tuon harmaan ja ruskean yhdistelmästä. Paksu huivi lämmitti kivasti kylmältä tuulelta. Mun pitäisi opetella käyttämään punaista huulipunaa enemmän arkenakin, nimittäin musta se tuo tosi kivaa vaihtelua. Sunnuntaina tuli myös kunnon käyttöä aurinkolaseille, nimittäin aurinko paistoi aamusta iltaan. Näyttäytyvästä auringosta tuli todella todella keväinen olo. Mä en tiedä miksi, mutta aurinkolasejen pitäminen talvella on niin ihanaa! Onko siellä muita, jotka tykkää erityisesti pitää aurinkolaseja talvisin? :D 

Ja mitäs pidätte asusta? 

tiistai 10. helmikuuta 2015

SPRING VIBES

Mulla on tällä hetkellä ihan älyttömän hyvä olla. Ulkona paistaa kirkkaalta taivaalta aurinko ja nurkan takana häämöttää TJ0. Aika kuluu todella nopeasti, kevättä kohden mennään. On hassua, miten auringonpaiste voi vaikuttaa fiilikseen näinkin paljon. Mä rakastan aurinkoa! Rakastan tällaisia keväisiä ilmoja. En malta odottaa, että talvivaatteet saa heittää kaapin pohjalle odottamaan seuraavaa talvea ja tilalle kaivaa kevyempiä ja raikkaampia vaatteita. Oon tykästynyt myös muuten ihan älyttömästi tällä hetkellä Gina Tricotin kevätmallistoon. Mun täytyy alkaa välttämään kyseistä kauppaa, nimittäin sieltä löytyy joka kerta paljon kaikkea kivaa. Enkä varmastikkaan ole ainoa näiden mietteiden kanssa, enhän?


Kuvat täältä

maanantai 9. helmikuuta 2015

IHANA SUNNUNTAI

11 5 1 4
Me vietettiin eilen aivan ihana sunnuntai! Herättiin kunnolla ajan kanssa ja köllöteltiin sängyssä animaatiota katsellen. Me vaihdettiin sänkyjä mun veljen kanssa, joten nyt mulla on 'uusi' ja todella pehmeä sänky! Aamulla ei syöty sen enempää aamupalaa, sillä meillä oli suunnitelmissa suunnata Turun parhaalle brunssille, eli Blankoon. Ei muuten oltu ainoita, jotka halusivat tänä aurinkoisena sunnuntaina viettää brunssia. Nimittäin jouduttiin jonottamaan jonkin aikaa sisälle pääsyä ja koko paikka olikin ihan tukossa. Tajuttiin, että viime kerrasta on vierähtänyt melkein vuosi, joten nyt oli korkea aika mennä nauttimaan tämä täydellinen brunssi pitkästä aikaa. Ei taaskaan jouduttu pettymään tarjontaan, päin vastoin. Ruoka oli taas ihan taivaallista ja saatiinkin lähteä vatsat täynnä ja hymy huulissa. 

Brunssin jälkeen käytiin kotona vaihtamassa lämmintä päälle ja hakemassa Sheri. Oltiin nimittäin myös suunniteltu, että mennään viettämään aurinkoista iltapäivää Ruissaloon. Ruissalossa tuuli ihan älyttömästi, mutta tarpeeksi kun oli vaatetta niin pärjäsi hyvin. Ja se ihanasti paistava aurinko lämmitti sekä kroppaa että mieltä. Juoksutettiin Sheriä rannalla ja oli niin ihana katsoa pikkusta kun se nautti oikein kunnolla.  Kunnon aukio, jossa hän sai juosta vapaasti ja kunnolla 'irrotella'. 
Illalla mentiin vielä saunaan ja katsottiin leffaa. Meidän sunnuntai oli siis todella todella onnistunut! Mun puolesta jokainen sunnuntai voisi olla tällainen. Hyvää ruokaa ja sitäkin parempaa seuraa, aurinkoa, ulkoilua sekä rentoutumista. Tästä oli hyvä lähteä uuteen viikkoon, joka tulee muuten olemaan todella kiireinen... 
6
Oikein ihanaa maanantaita kaikille!